Aivan parhaita! Pitkään aikaan en oo nauranu näin vedet silmissä. Aivan sumean loistavaa verbaaligrafiikkatykitystä suoraan huumorisuoneen. Nyt naamaan sattuu kun pskilihaksia kramppaa.
Muistelen että sarjakuva- ja pilapiirtäjä Heikki Paakkasella oli joskus 70- tai 80-luvulla arvoituskuva, jossa oli piirretty dia hevosen sisälle. Kyseessä oli diakonissa.
Parasta huumoria. Ei pitäisi lukea työpaikalla, naurunpurskahdukset keräävät huomiota.
Näkisin mielelläni viisaan ken-gurun ja jos kissasta saa paljon variaatioita, niin ei rakki paljon siitä jälkeen jää (pa-rakki, romanialainen kerjäläiskoira: ano-rakki)
Olen pyrkinyt välttämään sellaisia eläinväännöksiä joihin olen törmännyt jossain aikaisemmin, kuten virtapiiri, kondomikotka ja japanda. Tuo ken-gurukin tuntuu tutulta.
Pelkäsin jo jossain vaiheessa että kuolo tulee ku niin nauratti Loistavaa, tällaista ehdottomasti lisää ja uskon että maailma pelastuu tai ainakin muutama ihminen. Nauru on terapeuttista
Nää oli kyllä hyviä! Enpäs ollut näihin aikaisemmin törmännytkään…muistan omistavani kirjan, jossa mainittiin koi ja aamunkoi…jotain sen tyyppisiä. Mutta tässä oli todella runsaasti kekseliäisyyttä!
On kyllä hyviä, mut rupesin pohtimaan, että mikäs eläin se ori on. Orihan on vain sukupuolen ilmaus hevosella. Tokihan siitä saa väännettyä joo montaa juttua, kuten huomattu. Mutta eläinhän se ei sinällään ole. Eli vähän aiheesta eksytty siinä kohtaa. Vähä sama ku olis sana narttu ja siinä esim. koiran kuva.
Mietin onko ori kivi-, kasvi- vai eläinkuntaa, ja päädyin eläinkuntaan.
jyrsijä
on
06.02.2012
Siitä huolimatta se on sukupuolta kuvaava sana, Ei suoraan eläintä. Kuten orava, siili, koira jne. Vähintäänki kuvissa pitäs sit näkyy ne pallit. Jotka on orin tunnusmerkki. Muilla hevosillahan niitä ei ole.
Nen
on
07.02.2012
Taidat olla oikeassa.
Henna
on
05.02.2012
Tota noin! Ne orit oli kyl hauskoja. Mut se murmeli juttu… MIETTIKÄÄ!!! Tätä kattoo lapsetkin…. Kuten mä ja mun sisko
Hei, en jaksanut lukea kommentteja, joten en tiedä onko joku jo kysynyt…mutta onko sinulla aikomusta/ ajatusta julkaista painettuna näitä huippujuttuja? Juuri eksyin tänne, loistavaa materiaalia Etenkin tämä eläinsanasto…
Ostin joskus 2001-2003 (en muista tarkkaan enkä välitä) joltain roskiksesta repäistyltä eli kalliolaisen oloiselta hepulta muutamalla eurolla kopiokoneella tehdyn omakustanteen jonka jollain sivulla komeili mm. darracuda. Onko samat jampat kyseessä?
OIkein hauskoja – minun makuuni. Lukiessa tulivat seuraavat vielä mieleen:
Osa 3: (tärisevä) skakadu
Osa 5: Kajakki
Osa 6: Banaali (kun Kanaali tulikin myöhemmin)
Osa 7: Satiainen tunnistettu väärin. On kutiainen. Sa-tiaisella on kypärä ja rynnäri.
Osa 10: Basilli
Osa 16: Lutikka (luutnantin jämät)
Osa 17: Campingviini
Osa 19: Mopossumi, Säästöpossumi
Osa 25: Siis Sensuroitu
Osa 47: Hameba
Osa 48: Kampelaaja
Osa 49: Tottenhamsteri
Osa 53: Käpyton
Osa 62: Raakasilkkiuikku
Osa 73: Kalanteri
Tuon kajakin jätin aikoinaan ulkopuolelle kun konjakki/vajakki muodosti luontevan juonijatkumon.
Banaali jäi pois kun se osoittautui vaikeaksi kuvittaa, samoin basilli.
Hamebaakin mietin mutta tyydyin sitten pelkkään baariin.
Noita opossumeja voisi ehkä tehdä, tuolla jopossumi ropossumi popossumi hopossumi -linjalla.
Eikös näitä oo ollu pahkasiassa joskus? Tykkäsin ja hienoa työtä, kun näitä olikin näin paljon. Onneksi olen yksin kotona, muuten täälä ois väki heränny nauruun…
dioksiidilohi(lohi myrkyttäjän vaatteissa ja co2 pullot selässä?),
koiralohi(koiran ja lohen risteytys?)
kuningaslohi(helyt, kruunu ja viitta piälle?)
kyttyrälohi(kamelin ja lohen sekoitus?)
savulohi(tupakoiva lohi?)
loimulohi(tuhopolttaja lohi bensakannun kanssa?)
ja tietysti kaikkien kansalaisten suuri suosikki Norjasta;
kassilohi(lohi kiveksillä?)
Siinäpä muutama ehdotus. Saa vapaasti laittaa paremmaksi ja toivoisin joskus näkeväni noista myös piirrokset koska tämä kuuluu ehdottomasti parhaisiin nettisarjakuviin mitä seuraan.
Ihan mainiota, lisää tätä. Eikös eräästä näätäeläinlajista saisi mainiosti vähintään sekä lääkeaineannoksen, tunnetun oletettavasti kuolleen eurooppalaisen poliitikon, sekä sarjakuvissa seikkailevan lännenmiehen?
Kiitos hauskoista piirroksista! Näitä on aina ilo lukea. Jos oheistuotteita joskus rupeat tekemään/välittämään, minä ainakin tahtoisin tuollaisen penaalin
Jäin kaipaamaan ruokanaa (vai onko se liian lähellä ruokalaa), kondensaattoria, kvanttoria (eivät välttämättä kaikille kolahda), palkohäntäpeuraa ja hampiaista. Aiemmin ehdotettu säästöpossumi ja lohet kuulostavat myös hauskoilta ideoilta.
HIENOJA SARJAKUVIA, TEHKÄÄ LISÄÄ
)
Teemme toki, kiitos.
Loistavia… lisää please…
Kiitos, kyllä näitä lisää tulee.
Ei vitu just best :——–DDD
Onpa hienosti tehty. Lisää, lisää…
Aivan hillitöntä hihitystä aiheuttava – thänkjuu!!!
KIITOS, HYVAA SANA JA KUVA LEIKKIA ! HURRAA, ERIKOINEN SUOMENKIELI!
Hyvähyvähyvä, tykkään sanaleikistä!
Minä ootan sitä kissaa paniikissa takissa ^_^
Kissathan näyttävät olevan tulossa tuonne 99 Kissaa osioon. Niitähän löytyy melkein rajattomasti, rakissa, sakissa, nakissa, lakissa, kakissa…
Hillitöntä
Nää oli hyviä
Aivan parhaita! Pitkään aikaan en oo nauranu näin vedet silmissä. Aivan sumean loistavaa verbaaligrafiikkatykitystä suoraan huumorisuoneen. Nyt naamaan sattuu kun pskilihaksia kramppaa.
Kiljukotka uupuu. Muuten täydellisyyttä
Diakonia odotellessa.
Muistelen että sarjakuva- ja pilapiirtäjä Heikki Paakkasella oli joskus 70- tai 80-luvulla arvoituskuva, jossa oli piirretty dia hevosen sisälle. Kyseessä oli diakonissa.
*Huutonaurua*
Loistava!!
Aamunaurut:D
Mahtavuutta!
Loistavia! Saukkolajeista ilmeisesti anusaukko oli sensuroitu?
Joo, itsesensuuri toimi sillä tavalla kun Anu Saukko olisi voinut nostaa kanteen.
Entä PerSaukko
Tosta karhukohdasta puuttuu ainaki verokarhu, mesikämmen ja Björn “Nalle” Wahlroos
Itse olen ajatellut että pitäisi ainakin pesukarhu lisätä siihen.
Järjestyksen pitää sitten olla mesikämmen, verokarhu ja vasta sitten Nalle.
Aikas hyvät naurut sain! Lisää hjuumoria pyydän! Huumorin kukka paras kukka…!
Repesin ihan totaalisesti! Kiitos makeista nauruista.
Olkaa hyvä. Toivottavasti repeämän saa vielä korjattua.
Ensin nauratti, mutta oria oli liikaa ja viel löytis koria hmmm. Onkohan tämä tarttuva tauti…Kanaali oli ehdottomasti paras:D
Tosihuumoria
pussilakanakin puuttuu
Kanaalisa olis ollu myös mahdollisuus näyttää, mistä kana pissii, muta kiitos siitä, ettei kuitenkaan, olis menny vulgaarin puolelle
Aivan huikeeta!
UPEA SANASTO!!
Piristävää tämä “nokkelointi”!!! Lisää hjuumorii…:o)
Tikkakuvista puuttuu jortikka!
Puuttuu myös mm. veitikka, valtikka ja sitikka.
Joko lutikka (lude) on?
Ei.
Nyt tikahdun!!! =))
Parasta huumoria. Ei pitäisi lukea työpaikalla, naurunpurskahdukset keräävät huomiota.
Näkisin mielelläni viisaan ken-gurun ja jos kissasta saa paljon variaatioita, niin ei rakki paljon siitä jälkeen jää (pa-rakki, romanialainen kerjäläiskoira: ano-rakki)
Olen pyrkinyt välttämään sellaisia eläinväännöksiä joihin olen törmännyt jossain aikaisemmin, kuten virtapiiri, kondomikotka ja japanda. Tuo ken-gurukin tuntuu tutulta.
Kiitos kovasti kaikista kehuista ja kommenteista.
Hauskaa oli!
t: rikospoliisikoiranäyttely
Ahhahhauskoja! Kiitos piristyksestä
UPEA ELÄIN KAVALKAADI, kyllä nauratti!!!Kiitos piristyksestä sanon minäkin. Cricke
Murmela! Piti lopettaa lukeminen puolessa välissä kun nauraminen sattui jo mahaan. KIITOS!
Ihania! Kiitos!
Hilarious!
hahaa hauskoja
Kana joka oli pakana, kakki lakanan takana..
Osa 25 kaipaa myös yksilön ANUSAUKKO.
Ja eikun lisää, hienoja!!
Pelkäsin jo jossain vaiheessa että kuolo tulee ku niin nauratti
Loistavaa, tällaista ehdottomasti lisää ja uskon että maailma pelastuu tai ainakin muutama ihminen. Nauru on terapeuttista
Aivan mahtava! Tällänen olis aivan mahtava suomalaisista poliitikoista
Nää oli kyllä hyviä! Enpäs ollut näihin aikaisemmin törmännytkään…muistan omistavani kirjan, jossa mainittiin koi ja aamunkoi…jotain sen tyyppisiä. Mutta tässä oli todella runsaasti kekseliäisyyttä!
[...] Animals with derived names. [...]
On kyllä hyviä, mut rupesin pohtimaan, että mikäs eläin se ori on.
Orihan on vain sukupuolen ilmaus hevosella. Tokihan siitä saa väännettyä joo montaa juttua, kuten huomattu. Mutta eläinhän se ei sinällään ole. Eli vähän aiheesta eksytty siinä kohtaa. Vähä sama ku olis sana narttu ja siinä esim. koiran kuva.
Kyllä ori on eläin.
No kerro toki mikä eläin se on?
Mietin onko ori kivi-, kasvi- vai eläinkuntaa, ja päädyin eläinkuntaan.
Siitä huolimatta se on sukupuolta kuvaava sana, Ei suoraan eläintä. Kuten orava, siili, koira jne.
Vähintäänki kuvissa pitäs sit näkyy ne pallit.
Jotka on orin tunnusmerkki. Muilla hevosillahan niitä ei ole.
Taidat olla oikeassa.
Tota noin! Ne orit oli kyl hauskoja. Mut se murmeli juttu… MIETTIKÄÄ!!! Tätä kattoo lapsetkin…. Kuten mä ja mun sisko
Mietitty on. Sen takia siinä on sellainen musta tarra siinä kuvan päällä.
eläimellistä kevennystä
Tämäpä oli löytö. Nauroin itseni tärviölle, ihan sikana.
Hyvää jatkoa, toivottavasti!
Kyllä tämä hevostelu jatkuu.
Ihan oli vähällä ruveta hymyilyttään…
jatkakaa vaan samalla (eläimellisellä) linjalla
Vitsi, miten mainioita! Upeita oivalluksia, näitä katsoo mielellään kun eivät kuitenkaan loukkaa ketään.
aaaa kiiiiitttttoooss!!! hauskoja!!!! super!!!
Kana laiskana
Joo tuo laiskana on ollut harkinnassa.
ihanaa eläinsuomen kuvakieli krafiikkaa
Hyviä
Arsenaali sopisi joukkoon myös!
Muitakin löytyisi, kuten kriminaali ja marginaali.
Missä on SIKANA?
Kanoista on tulossa uusi osa jossain vaiheessa. Tarkkana pysyvät tulevat huomaamaan että sikana on mukana.
Hei, en jaksanut lukea kommentteja, joten en tiedä onko joku jo kysynyt…mutta onko sinulla aikomusta/ ajatusta julkaista painettuna näitä huippujuttuja? Juuri eksyin tänne, loistavaa materiaalia
Etenkin tämä eläinsanasto…
Niin edelliseen vielä – en tarkoita lehdessä, vaan omana teoksenaan, kahden kannen välissä..
No, ei minulla mitään sitä vastaan ole. Kustantamot, ottakaa yhteyttä.
Jep, mahtavaa sanaleikkiä, joka sopisi erinomaisesti kansien väliin! Keep ‘em coming
Kea-papukaija voisi olla jänskä
(makea, sokea yms)
Joo, ihan hyvä. Kommunikea. Ikea.
Ruattin rinsessa VictORIA kanssa tapetille. Yhdennäköisyys huomattava.:)
[...] フィンランド語のユーモアたっぷりの動物Sanastoです。 [...]
Tän vois tehdä myös mm: kasveista nimistä sun muista P.S Nää on parhaita
ja hedelmistä esim: mandariinikiina.
Ulla caisse nen?
?
Suomeksi varmaan Ulla kolli nen
Ostin joskus 2001-2003 (en muista tarkkaan enkä välitä) joltain roskiksesta repäistyltä eli kalliolaisen oloiselta hepulta muutamalla eurolla kopiokoneella tehdyn omakustanteen jonka jollain sivulla komeili mm. darracuda. Onko samat jampat kyseessä?
Ei ole. Voitko mahdollisesti skannata näytettä?
Ja entä Sauli “Saukko” Niinistö?
siis “Saukki”kin kelpaa
LALLIGAATTORI! nauroin kotona ääneen!
Miksi alligaattorilla on linnun pää?
Alli on lintu.
anorakki?
Joo, anorakki on pyyntihauva.
SALKOHÄNTÄPEURA!! repesin!
Halligaattori oli söpö!
Nämä ovat kyllä erishianoja.
Aivan mahtavavia kuvia
Sai hyvät naurut.
Missä diktaattori?
Toivottavasti vankilassa. Juu, paljon on oreja piirtämättä agitaattorista ja sensorista lähtien.
Oreista myös Mordori.
Entä saukkojen Ruotsin serkku: Per-saukko ja siskonsa Anu Saukko?
He ovat kieltäneet nimensä käyttämisen näissä yhteyksissä.
Jätteroliga
Tusen tack !
OIkein hauskoja – minun makuuni. Lukiessa tulivat seuraavat vielä mieleen:
Osa 3: (tärisevä) skakadu
Osa 5: Kajakki
Osa 6: Banaali (kun Kanaali tulikin myöhemmin)
Osa 7: Satiainen tunnistettu väärin. On kutiainen. Sa-tiaisella on kypärä ja rynnäri.
Osa 10: Basilli
Osa 16: Lutikka (luutnantin jämät)
Osa 17: Campingviini
Osa 19: Mopossumi, Säästöpossumi
Osa 25: Siis Sensuroitu
Osa 47: Hameba
Osa 48: Kampelaaja
Osa 49: Tottenhamsteri
Osa 53: Käpyton
Osa 62: Raakasilkkiuikku
Osa 73: Kalanteri
Tuon kajakin jätin aikoinaan ulkopuolelle kun konjakki/vajakki muodosti luontevan juonijatkumon.
Banaali jäi pois kun se osoittautui vaikeaksi kuvittaa, samoin basilli.
Hamebaakin mietin mutta tyydyin sitten pelkkään baariin.
Noita opossumeja voisi ehkä tehdä, tuolla jopossumi ropossumi popossumi hopossumi -linjalla.
Loistavaa – nauroin ääneen alusta loppuun – melk…
Eikös näitä oo ollu pahkasiassa joskus? Tykkäsin ja hienoa työtä, kun näitä olikin näin paljon. Onneksi olen yksin kotona, muuten täälä ois väki heränny nauruun…
Viime vuonna ilmestyneessä “Pahkasika nro 78 – Pahkasian jälkeenjääneet paperit ” -opuksessa on yksi aukeama näitä eläimiä.
Miten olisi lohet seuraavaksi? Esim:
Kirjolohi(gaypride lipunkirjava lohi?),
nahkalohi(lohi nahkahousuissa ja koppalakissa?),
villilohi(tarzanin tapainen lohi?),
dioksiidilohi(lohi myrkyttäjän vaatteissa ja co2 pullot selässä?),
koiralohi(koiran ja lohen risteytys?)
kuningaslohi(helyt, kruunu ja viitta piälle?)
kyttyrälohi(kamelin ja lohen sekoitus?)
savulohi(tupakoiva lohi?)
loimulohi(tuhopolttaja lohi bensakannun kanssa?)
ja tietysti kaikkien kansalaisten suuri suosikki Norjasta;
kassilohi(lohi kiveksillä?)
Siinäpä muutama ehdotus. Saa vapaasti laittaa paremmaksi ja toivoisin joskus näkeväni noista myös piirrokset koska tämä kuuluu ehdottomasti parhaisiin nettisarjakuviin mitä seuraan.
Aikamoisen listan teit. Pannaan mietintään.
Kiitos kehuista.
Ihan mainiota, lisää tätä. Eikös eräästä näätäeläinlajista saisi mainiosti vähintään sekä lääkeaineannoksen, tunnetun oletettavasti kuolleen eurooppalaisen poliitikon, sekä sarjakuvissa seikkailevan lännenmiehen?
Hilleristäkö?
Vihje oli ilmeisesti riittävä!
Missä ovat vanhat tuttavamma caps ja sher lokki ?
Ehkä lippa vinossa sherryä nauttimassa.
Kiitos hauskoista piirroksista!
Näitä on aina ilo lukea. Jos oheistuotteita joskus rupeat tekemään/välittämään, minä ainakin tahtoisin tuollaisen penaalin
Jäin kaipaamaan ruokanaa (vai onko se liian lähellä ruokalaa), kondensaattoria, kvanttoria (eivät välttämättä kaikille kolahda), palkohäntäpeuraa ja hampiaista. Aiemmin ehdotettu säästöpossumi ja lohet kuulostavat myös hauskoilta ideoilta.
Kiitos kehuista. Mietitään loheistuotteita.